Joosef – tuo Raamatun Hannu Hanhi

Ja lapsuuteni sankari. Sikäli siis, että muistan häntä esittäviä kuvatauluja ja uskontokirjan kuvia alaluokilta. Joosefin elämäntarina kuulostaa tuhannen ja yhden yön sadulta. Isän suosima pojankloppi näkee ihmeellisiä unia ja ärsyttää isot veljensä niin suureen kateuteen ja raivoon, että nämä myyvät hänet orjakauppiaille. (Veljeksiä teko ei auta, eivät he silti saa isänsä huomiota ja rakkautta sen enempää kuin tähänkään asti – yleensä nimittäin on niin, että se joka on poissa, on kaikkein voimakkaimmin läsnä.)



Veljet myyvät Joosefin orjaksi. (Friedrich Overbeckin fresko

Orjanakin Joosefilla on onnea, sillä hän päätyy Egyptin hoviherra Potifarin talouteen ja saavuttaa isäntänsä suosion. Ja valitettavasti myös Potifarin vaimon suosion. Joosef kiusaantuu rouvan huomiosta, ja kostoksi rouva keplottelee hänet vankilaan. Sinne Joosef on jäädäkin, kunnes saa sellikavereikseen kaksi faaraon palvelijaa, joiden unet Joosef selittää. Toinen palvelijoista hirtetään, toinen saa takaisin virkansa hovissa. Kun faarao näkee outoja unia, joita kukaan ei osaa selittää, palvelija muistaa Joosefin. Joosef haetaan tyrmästä, ja hän osaa selittää, että faaraon lehmä- ja viljantähkäunet ennustavat seitsemää hyvää satovuotta ja seitsemää katovuotta. Joosef neuvoo, että hyvien vuosien aikana pitää rakentaa muhkeat viljavarastot ja säästää satoa huonoille vuosille.

Ihmeellisesti elämä orjapoikaa heittelee. Ryysyistä rikkauksiin, sillä faarao kohottaa heprealaismiehen liki hallituskumppanikseen suuressa Egyptin maassa.

Ennustetut katovuodet kurittavat myös Jaakobia ja Joosefin 11 veljeä, joista kaksi lähtee viljanostomatkalle Egyptiin. Outo sattuma, mutta he osuvat ostamaan viljaa juuri Joosefilta, joka tunnistaa heidät. Joosef tenttaa kovin, miten asiat kotipuolessa ovat.

Muutaman mutkan ja koettelemuksen jälkeen toisistaan erilleen joutuneet perheenjäsenet löytävät toisena, veljet pyytävät anteeksi tekoaan ja Joosef antaa heille anteeksi. Joosefin isä Jaakob ja 11 veljeä perhekuntineen muuttavat nälkäpakolaisiksi Egyptiin.



Joosef on ylentynyt faaraon hoviherraksi, mikä yllättää veljekset totaalisesti.



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oikeastaan Joosef on tosi ärsyttävä tyyppi. Liian hyvä ollakseen totta. Elämänsä alkuvaiheessa hän tietysti leuhottaa ja saa veljensä kateuden osakseen, mutta siihen vaikuttaa isän epäreilu käytös. Opetus numero yksi: Vanhempien ei pitäisi suosia yhtä ja sorsia toisia. Siitä ei seuraa hyvää kenellekään, ei edes sille suosikille.
Joosef ei lankea Potifarin rouvan pauloihin (pelkääkö hän seurauksia? Onko rouva epämiellyttävä rumilus? Vai onko Joosef kerrassaan jalo?).  Vankilassakaan hän ei menetä toiveikkuuttaan.

Joosefin elämänvaiheet noudattavat tyypillistä sankaritarinan draaman kaarta. Hän nousee viheliäisistä oloista faaraon suosioon ja loistokkaaseen asemaan silloisessa mahtivaltio Egyptissä. Moni menestynyt poliitikko tai bisnesmies selittää mieluusti omaa elämäänsä samalla tavalla: ryysyistä rikkauksiin, sietämättömistä oloista voittajaksi.

Meille tavan talliaisillekin Joosefin elämästä on opiksi ja ojennukseksi. Varsinkin siitä, että Joosef jaksoi antaa anteeksi veljilleen – hänhän olisi voinut yhdellä käden heilautuksella heitättää heidät tyrmään tai määrätä tapettaviksi. (Kyllähän hän testaili veljiään, mutta se lienee ymmärrettävää.)

Joosefin tarina opettaa myös sen, että tähdet loistavat kaivon pohjalle ja tyrmäänkin. Mahdottomiltakin näyttävissä tilanteissa voi olla toivon siemen, jonkin sellaisen itu, jota ei omassa elämänsä vankilassa tai odotushuoneessa huomaa. Siinä kohtaa me vain kasvamme korkoa, Joosefinkin päätyminen orjakauppiaiden  kyydissä Egyptiin pelasti lopulta hänen heimonsa nälältä. (Vaikka toisaalta: onhan sitten ne miljoonat nimettömät ja tuntemattomat orjat ja syyttä vangitut, joita mikään ei pelasta. Eivät edes Amnestyn vetoomukset.)