Paratiisi on oikeaa näkemistä

Jumala loi ja loi, ja päätti jokaisen työpäivänsä katselmukseen: näki, että niin oli hyvä. Harva pääsee moiseen työtyytyväisyyteen, kun sulkee illalla koneensa ja jättää konttorinsa. Lopulta Jumala loi ihmisenkin, omaksi kuvakseen. Ensimmäisessä versiossa loi heidät yhtä aikaa, toisessa versiossa miehen ensin ja tämän kylkiluusta naisen. Alunpitäiset ihmiset olivat kasvissyöjiä, mikä  kaltaistani wannabe-vegetaaria riemastuttaa.



Granaattiomenat ja katukauppias Jerusalemissa Via Dolorosan varrella.
Paratiisilliset hedelmät, elämä ei niinkään paratiisillista.

Aatamille ja Eevalle, noille ensimmäisille Jumalasta tietoisille ihmisille, Jumala sanoi, että syökää ihan kaikkia hedelmiä paitsi ei hyvän ja pahan tiedon puusta. Käärme suputti, että syökää ihmeessä, silloin saatte sen kaiken tiedon mikä Jumalallakin on. Loppu onkin historiaa.
Raamatun Jumala toteaa huolestuneena, että nyt ihminen on kuin me. Hän tietää kaiken. Ettei hän vain syö elämän puusta ja elä ikuisesti.
No tätä minä vähän ihmettelen: miksi ihmisen ikuinen elämä huolestutti Jumalaa, kun Jeesuksen ristinkuolema ja ylösnousemus sitten antavat sen ikuisen elämän? Mistä tässä oikein on kyse?
Saksalainen teologi ja psykoanalyytikko Eugen Drewermann on kirjoittanut Vanhan testamentin kertomuksista kirjan Uskon alkukuvat.  Hänellä on jännittävä teoria syntiinlankeemuksen seurauksista. Syntiinlankeemus toi ihmiselle uudenlaisen tiedon ihmisestä itsestään: ihminen näki omat keskeneräisyytensä ja vaillinaisuutensa ja alkoi hävetä ja peitellä niitä. Syyllisyydentuntoinen ihminen kätkee heikkouksiaan ihmisiltä ja Jumalalta. Paratiisissa riitti viikunanlehti, nyt tarvitaan kalliita autoja ja uusinta teknologiaa. 
- Jos saisimme kohdata toisemme omana itsenämme, luottaen täysin siihen, että meitä rakastetaan tällaisinamme, silloin kokisimme läheisyyttä, yhteenkuuluvuutta, hellyyttä, yhteyttä.Nyt alastomuus merkitseekin äkkiä jotakin aivan muuta. Se on toisen silmien paljastamaksi joutumista. Siihen liittyy polttava häpeä. Yhtäkkiä ihminen ei enää tunnekaan olevansa hyväksytty toisen ihmisen silmissä. Kaikkea varjostaa pelko", kirjoittaa Drewermann.

 

- Minä kuulin askelesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin, sanoo Adam Jumalalle.

Moni kansantarina kertoo tyytymättömistä ihmisistä, jotka manaavat Adamia ja Eevaa, ja vannovat, että he kyllä olisivat totelleeet noin pientä kieltoa. Tarinassa heidät laitetaan samantapaiseen tottelevaisuustestiin, huonoin seurauksin.