Kansalaistottelemattomuus pelasti johtajan

Näinä ankeina aikoina ei oikein tekisi mieli kirjoittaa kaverista, joka kuljetti kansansa maitoa ja hunajaa tihkuvaan Luvattuun maahan. Valitettavasti raamattuprojektini nyt vain on siinä vaiheessa, että Joosef, tuo mahtimieheksi Egyptissä kohonnut heprealainen, on kuollut, muutama sukupolvi hänen jälkeensä on tullut, ja Egyptiä hallitsee faarao, joka "ei Joosefista mitään tiedä".
Egyptiläiset alkoivat kohdella maassaan asuvia heprealaisia orjina. Pahin oli edessä, kun faarao antoi määräyksen, että kätilöiden pitää tappaa heti syntymähetkellä kaikki heprealaisten poikavauvat.
- Mutta kätilöt pelkäsivät Jumalaa ja jättivät poikalapset henkiin. Faaraolle he vastasivat, että heprealaiset naiset ovat jo synnyttäneet, ennen kuin kätilö ehtii heidän luokseen.
Tästä tulee mieleen Omantunnonvapaus-kampanja, jolla Suomessa terveydenhoitohenkilökunnalle vaaditaan oikeutta kieltäytyä elämän lopettamisesta vakaumuksellisista syistä. Vapaaehtoiset ovat keränneet vetoomukseen allekirjoituksia muun muassa hengellisillä kesäjuhlilla.

Kansalaistottelemattomille kätilöille faarao ei mahtanut mitään. Sen sijaan hän käski heittää kaikki heprealaisten poikavauvat Niiliin. Yhdelle äidille syntyi poika, joka oli kaunis - kuten vauvat äitiensä mielestä ovat. Äiti piti lasta luonaan kolme kuukautta, minkä jälkeen hän laittoi pojan Niiliin - valmistamassaan tiivissä korissa. Poika kellui virran myötä faaraon tyttären löydettäväksi. Tytär nosti korin vedestä, antoi löytölapselle nimen Mooses, ja tätä kautta heprealainen poika jäi henkiin ja sai hyvän kasvatuksen.

Ensi jouluksi ilmestyy Mooseksen elämästä kertova elokuva Exodus.
Mielenkiintoista nähdä, millainen on sen visuaalinen ilme.

Kasvuvuosien jälkeen Mooseksesta tuli kansanjohtaja, joka rohkeni vaatia faaraolta heprealaisten vapauttamista. Let my people go, kuuluu negro spirituaali, jota amerikkalaiset mustat orjat mieluusti lauloivat omasta vapautumisensa päivästä haaveillen.  Luvattu maa on niin monessa paikassa tätä maapalloa!

Faarao ei päästänyt heprealaisia lähtemään, ennen kuin maata oli kuritettu kymmenellä vitsauksella - joista julmin vei joka perheestä esikoisen. Äskettäin ilmestyneen uutisen mukaan arkeologiset löydökset voivat selittää vitsausten syyt.
Suuri oli parku Egyptin maassa, kun joka talosta oli esikoinen kuollut. Siinä vaiheessa faarao suorastaan työnsi heprealaiset lähtemään. Vapautumisensa muistoksi juutalaiset viettävät pesah-juhlaa, jossa tapahtumasta kerrotaan aina uusille sukupolville.

Mooses muistetaan varmasti parhaiten laintauluista - Kymmenestä käskystä, jotka Jumala saneli  hänelle Siinain vuodella. No, juutalaisille niitä tarkkoja käskyjä ja kieltoja tuli roppatolkulla enemmänkin, niistä lisää seuraavassa jaksossa.
Toinen asia, josta Mooses muistetaan, on se, kun hän ojentaa sauvansa ja jakaa Kaislameren vedet, niin että israelilaiset pääsevät meren halki faaraon sotajoukkoja pakoon. Sotajoukko sen sijaan hukkuu (faaraohan tuli katumapäälle päästettyään orjat vapauteen ja lähetti sotilaat keskeyttämään heidän matkansa).
Tuoreessa pilapiirroksessa Mooses jakaa vedet kahtia - mutta meren pohjan sijaan paljastuukin kaikki se ryönä, romu ja roina, jota ihmiset meriin  heittävät.

Mooseskaan ei ollut puhdas pulmunen. Nuoruudessaan hän muun muassa tappoi egyptiläisen, joka pahoinpiteli heprealaisorjaa. Mooses ei päässyt perille Luvattuun maahan - hän vain katseli sitä Nebon-vuorelta. Monen kansanjohtajan kohtalo - viittoa tietä, todeta, että elämäntyö jäi kesken, ja kansa napisee että ennen kaikki oli paremmin?

Mooses kohtasi Jumalan ensimmäisen kerran, kun Jumala puhui hänelle palavassa pensaassa. Hieno, selkäpiissä kylmiä väreitä herättävä ajatus.

Ensi jouluksi elokuvateattereihin tulee Mooseksesta kertova elokuva Exodus - keväällähän oli vuorossa Noa. Mooseksesta on tehty myös lapsille ja perheille tarkoitettu Egyptin prinssi -animaatio.

Ja jos Luvattu maa -puhe saa verenpaineesi nousemaan, katso tämä animaatio. Se on pikakurssi alueen historiaan.

Joosef – tuo Raamatun Hannu Hanhi

Ja lapsuuteni sankari. Sikäli siis, että muistan häntä esittäviä kuvatauluja ja uskontokirjan kuvia alaluokilta. Joosefin elämäntarina kuulostaa tuhannen ja yhden yön sadulta. Isän suosima pojankloppi näkee ihmeellisiä unia ja ärsyttää isot veljensä niin suureen kateuteen ja raivoon, että nämä myyvät hänet orjakauppiaille. (Veljeksiä teko ei auta, eivät he silti saa isänsä huomiota ja rakkautta sen enempää kuin tähänkään asti – yleensä nimittäin on niin, että se joka on poissa, on kaikkein voimakkaimmin läsnä.)



Veljet myyvät Joosefin orjaksi. (Friedrich Overbeckin fresko

Orjanakin Joosefilla on onnea, sillä hän päätyy Egyptin hoviherra Potifarin talouteen ja saavuttaa isäntänsä suosion. Ja valitettavasti myös Potifarin vaimon suosion. Joosef kiusaantuu rouvan huomiosta, ja kostoksi rouva keplottelee hänet vankilaan. Sinne Joosef on jäädäkin, kunnes saa sellikavereikseen kaksi faaraon palvelijaa, joiden unet Joosef selittää. Toinen palvelijoista hirtetään, toinen saa takaisin virkansa hovissa. Kun faarao näkee outoja unia, joita kukaan ei osaa selittää, palvelija muistaa Joosefin. Joosef haetaan tyrmästä, ja hän osaa selittää, että faaraon lehmä- ja viljantähkäunet ennustavat seitsemää hyvää satovuotta ja seitsemää katovuotta. Joosef neuvoo, että hyvien vuosien aikana pitää rakentaa muhkeat viljavarastot ja säästää satoa huonoille vuosille.

Ihmeellisesti elämä orjapoikaa heittelee. Ryysyistä rikkauksiin, sillä faarao kohottaa heprealaismiehen liki hallituskumppanikseen suuressa Egyptin maassa.

Ennustetut katovuodet kurittavat myös Jaakobia ja Joosefin 11 veljeä, joista kaksi lähtee viljanostomatkalle Egyptiin. Outo sattuma, mutta he osuvat ostamaan viljaa juuri Joosefilta, joka tunnistaa heidät. Joosef tenttaa kovin, miten asiat kotipuolessa ovat.

Muutaman mutkan ja koettelemuksen jälkeen toisistaan erilleen joutuneet perheenjäsenet löytävät toisena, veljet pyytävät anteeksi tekoaan ja Joosef antaa heille anteeksi. Joosefin isä Jaakob ja 11 veljeä perhekuntineen muuttavat nälkäpakolaisiksi Egyptiin.



Joosef on ylentynyt faaraon hoviherraksi, mikä yllättää veljekset totaalisesti.



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Oikeastaan Joosef on tosi ärsyttävä tyyppi. Liian hyvä ollakseen totta. Elämänsä alkuvaiheessa hän tietysti leuhottaa ja saa veljensä kateuden osakseen, mutta siihen vaikuttaa isän epäreilu käytös. Opetus numero yksi: Vanhempien ei pitäisi suosia yhtä ja sorsia toisia. Siitä ei seuraa hyvää kenellekään, ei edes sille suosikille.
Joosef ei lankea Potifarin rouvan pauloihin (pelkääkö hän seurauksia? Onko rouva epämiellyttävä rumilus? Vai onko Joosef kerrassaan jalo?).  Vankilassakaan hän ei menetä toiveikkuuttaan.

Joosefin elämänvaiheet noudattavat tyypillistä sankaritarinan draaman kaarta. Hän nousee viheliäisistä oloista faaraon suosioon ja loistokkaaseen asemaan silloisessa mahtivaltio Egyptissä. Moni menestynyt poliitikko tai bisnesmies selittää mieluusti omaa elämäänsä samalla tavalla: ryysyistä rikkauksiin, sietämättömistä oloista voittajaksi.

Meille tavan talliaisillekin Joosefin elämästä on opiksi ja ojennukseksi. Varsinkin siitä, että Joosef jaksoi antaa anteeksi veljilleen – hänhän olisi voinut yhdellä käden heilautuksella heitättää heidät tyrmään tai määrätä tapettaviksi. (Kyllähän hän testaili veljiään, mutta se lienee ymmärrettävää.)

Joosefin tarina opettaa myös sen, että tähdet loistavat kaivon pohjalle ja tyrmäänkin. Mahdottomiltakin näyttävissä tilanteissa voi olla toivon siemen, jonkin sellaisen itu, jota ei omassa elämänsä vankilassa tai odotushuoneessa huomaa. Siinä kohtaa me vain kasvamme korkoa, Joosefinkin päätyminen orjakauppiaiden  kyydissä Egyptiin pelasti lopulta hänen heimonsa nälältä. (Vaikka toisaalta: onhan sitten ne miljoonat nimettömät ja tuntemattomat orjat ja syyttä vangitut, joita mikään ei pelasta. Eivät edes Amnestyn vetoomukset.)

 

Tässäpä raamatullista perhemallia sitä kaipaaville

Vehkeilijäveli lähti livohkaan! Petturipoika karkasi kotoaan!
Isänsä siunauksen veljeltään kieroillut Jakob lähti Isak-veljen kostoa pakoon enonsa Labanin kotiin. Siellä hän ihastui serkkuunsa Rakeliin. Jakob tekee vaikutuksen Rakeliin tempaisemalla painavan kaivon kannen, kun Rakel tulee hakemaan vettä. Hän tekee urotyönsä kaikkien (hennompien) ihmisten silmien alla. Näin kertoo kirjailija Thomas Mann Jakobista kertovassa romaanissaan.

Eno-Laban lupaa Rakelin Jakobille, jos tämä on hänen palkollisenaan seitsemän vuotta. Rakelin läheisyydessä vuodet tuntuvat lyhyiltä, koittaa luvattu hääjuhla ja hääyö - jonka Jakob  aamulla toteaakin viettäneensä Rakelin isosisaren Lean kanssa.
"Meillä päin vanhempi sisar menee naimisiin ennen nuorempaa. Saat sinä Rakelinkin, jos teet töitä vielä toiset seitsemän vuotta", Laban vastaa kiihtyneelle sulhaselle.

Niin sitä tyttäriä myytiin ja ostettiin. Millaista mahtoi olla perhedynamiikka, kun sisarukset kilpailivat keskenään Jakobin huomiosta? Että kummanko telttaan se nyt pistäytyy yöpymään ja kummanko maha alkaa kasvaa. "Herra huomasi, että Jakob syrji Leaa, hän antoi Lean tulla raskaaksi, mutta Rakel pysyi lapsettomana", kertoo Raamattu.
Tilanne syöksee sisarukset kilpavarusteluun, kun he palkkaavat orjia synnyttämään lapsia Jakobille. Ruben, Simeon, Leevi, Juuda, Dan, Naftali, Gad, Assar, Isaskar, Sebulon, Josef ja Benjamin.
Nimillä oli merkityksensä.
Ruben = Hän on nähnyt kurjuuteni, Sebulon = hän pysyy luona. Nimet kuvaavat perhedynamiikkaa ja suosimisen ja syrjimisen tuottamaa katkeruutta.

Kilpasiskokset Lea ja Rakel.
Kilpailua synnytyksistä ja rakkaudesta.

Suosinta ja syrjintä ulottui myös lapsiin: Rakelin synnyttämät nuorimmat Josef ja Benjamin olivat isälle tärkeimmät. (Rakel kuoli Benjaminin synnytykseen, ja israelilaiset odottavat äidit käyvät edelleen hänen haudallaan, joka on lähellä Betlehemiä.)
Varsinkin Josef leuhkii erityisasemallaan. Hän näkee unia, joissa veljien ja  isän tekemät viljalyhteet kumartavat hänen tekemälleen lyhteelle, tai aurinko, kuu ja yksitoista tähteä tulivat häntä kumartamaan. Hän ei malttanut pitää unia omana tietonaan vaan höpötti niistä veljilleen, joita kiehutti entistä enemmän. Ihan kuin Eero Seitsemässä veljeksessä...

Thomas Mann kuvailee kirjassaan veljeksissä heräävää mustana mujuna vellovaa katkeruutta, joka saavuttaa ääripisteensä, kun veljet myyvät isänsä lellikkipojan orjaksi kauppiaille. Sen jälkeen heidän osakseen jää huono omatunto, syyllisyyden synnyttämä yhteys ja erillisyys - sekä isän kärsimyksen ja kaipauksen jokapäiväinen näkeminen. Mann - joka meni naimisiin saksanjuutalaisen Katia Pringsheimin kanssa - kirjoitti Joosef ja hänen veljensä -sarjan (neljä kirjaa) vuosina 1933-44; Saksasta perhe muutti natseja karkuun, ensin Sveitsiin, sitten Amerikkaan. Sarjan alkuosat syntyivät Liettuassa Kuurin kynnäällä. Kirjasta on tehty huikea kuunnelma, jonka äänitehosteita muistan lapsuudestani. Kirjaa ei juuri enää saa, Suolahden kirjastossakin se on varastotavarana, ei hyllyssä. Kirja kuvailee Josefin vaiheita muun muassa Egyptin hovissa, ja se osuus tuo mieleen Mika Waltarin Sinuhen.

- Raamattu kertoo myös asioista, jotka opettavat, että näin ei pidä tehdä, sanoo Helsingin juutalaisen seurakunnan ylirabbi Simon Livson.
Tuo sisarusten suosiminen, tuo sisaruskateus. Ei yhtään outo ja etäinen juttu meillekään, kuten esimerkiksi perintöriidat todistavat.

Ravitsemusterapeutti Esaulle: Varo matalaa verensokeria



Jalkapalloilevat pojat (patsas Puistokadun varrella).
Toinen voittaa, toinen häviää, eikä peli ole aina reilua.

Miksi hyvissäkin perheissä syrjitään yhtä ja suositaan toista lasta? Ja miksi minulle pitää sattua tällaista? Rebekka ihmetteli, kun hänen odottamansa kaksoset mylläsivät mahassa ja potkivat toisiaan.

Ai mutta ensin pitää kertoa, kuka on Rebekka. Hän on Isakin vaimo, jonka Isakin perheen palvelija kävi hänelle löytämässä suvun kotiseuduilta. "Kyllä Jumala sinulle oikean tytön näyttää", oli isäntä evästänyt. Palvelija sopikin Jumalan kanssa, että  tyttö, joka tulee huoltoasemalla tankkaamaan hänen autonsa ja lupaa pestä vielä tuulilasinkin, on se oikea.
Eikä kun se tyttö, joka kaivolla tarjoaa palvelijalle vettä ja lupaa vielä juottaa kamelitkin.
Voi kun olisikin kumppanin löytäminen yhtä helppoa, voi kun olisivatkin merkit noin selkeitä!

Rebekan ja Isakin kaksosista ensimmäisenä päivänvalon näki Esau, ja häntä seurasi Jakob. Esausta kasvoi isänsä mieleinen erämies. Jakob pysytteli kotona, ilkeästi sanoen äitinsä helmoissa. Äiti kiintyikin enemmän Jakobiin.

Pieniin hetkiin voi sisältyä isoja asioita. Sitä ei Esau tajunnut, kun vaihtoi nälissään isänsä siunauksen Jaakobin tarjoamaan keittoon. Lurps: Esau söi ja joi ja meni tiehensä. Niin vähäarvoisena hän piti esikoisuuttaan, huomauttaa Raamattu. Eipä ollut Jari Sarasvuo Esaulle tähdentämässä lykätyn tarpeentyydyksen siunauksellisuutta. Eikä ravitsemusterapeuttia kertomassa, että ennen suuria päätöksiä täytyy pitää huolta verensokerin oikeasta tasosta. Nälkäisenä voi näet sortua lyhytjänteiseen ajatteluun.

Tapahtuman merkitys realisoitui, kun Isak ikämiehenä pyysi Esauta valmistamaan hänelle  aterian, jonka päätteeksi hän olisi siunannut Esaun. Rebekka oli kuulolla ja patisti Jakobia hakemaan kaksi vuohta. Rebekka valmisti niistä aterian, jonka Jakob tarjoili isälleen. Liki sokea isä ei huomannut, että aterian tarjoili väärä veli, joka oli pukeutunut veljensä vaatteisiin ja kietonut käsivarsiin vuohien nahkoja, jotta tuntuisi karvaiselta kuin Esau.
"Kädet ovat Esaun kädet mutta ääni on Jakobin ääni", totesi Isak mutta siunasi.
Kun Esau tuli kotiin ja kuuli tapahtuneesta, hän hirmustui. Ja parahti itkien: Yksikö siunaus sinulla vain on?

Riipaiseva kysymys. Eikö isältä riitä lohtua ja siunausta petetylle pojalleen? Miten äiti voi suosia toista lasta ja juonia karkeasti toisen - oman ja itse synnyttämänsä - lapsen päänmenoksi? Epäreilu tarina, suuria tunteita ja petosta.

Mille me uhraamme lapsiamme?

Äitvanha on yli ysikymppinen. Jos kolme tuntematonta miestä alkaisi hövelinä lupailla, että vuoden päästä hänellä on pikkulapsi, niin en semmoista vakavalla naamalla kuuntelisi.
Näin kävi Abrahamille (100 v) ja Saaralle (90 v). Heidän telttaansa putkahti kolme miestä, jotka saivat vieraanvaraisen kohtelun. Yhtä heistä Abraham puhutteli Herraksi. Juuri tämä Herra ilmoitti, että kun sama trio tulee vuoden päästä uudelleen, Saaralla on poika. Saara kuuli lupauksen teltan ovelle ja nauraa tirskahti.
- Mitä nauroit? Onko Herralle mikään mahdotonta, kovisteli Herra pelästynyttä Saaraa.
Raamattu kertoo muuten monesta lapsettomasta pariskunnasta, jotka saavat esikoisensa, luvatun esikoisen vanhoilla päivillään.

Saaralle, tuolle iäkkäälle ensisynnyttäjälle, syntyi Isak. Nimi tarkoittaa "hän nauraa". Isak ei ollut Abrahamin ainoa poika, sillä Saara oli jo ehtinyt ennen kolmikon vierailua hötköillä ja passittanut orjattarensa Hagarin Abramin telttaan, jotta mies ei jäisi tyyten lapsettomaksi; tuloksena oli poika Ismael.
Hagar sai kuulla omituisen ennustuksen: Poikasi on oleva kuin villiaasi, hänen kätensä on kaikkia vastaa, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, aina hän on oleva vastakkain kaikkien veljiensä kanssa.
Ismael tarkoittaa "Herra on kuullut hätäni". Hätään orjatar ja hänen poikansa joutuivatkin, kun Abraham ja Saara häätivät heidät autiomaahan rangaistukseksi siitä, että Ismael ilveili Isakille. Enkeli pelasti heidät, ja Ismaelista tuli suuren heimon kantaisä. Ismaelin jälkeläisinä pidetyt ismaelilaiset olivat pohjoisarabialainen beduiiniheimo. Sekä juutalainen että islamilainen perinne ovat pitäneet Ismaelia muidenkin arabien kantaisänä. Ismael on muslimeille tärkeä hahmo. Täältä asti siis löytyy riidan juurta nykyiseen Lähi-Itään.

Lähdepä siitä kuivaan autiomaahan käpyttelemään, sanoivat Saara ja Abraham
Hagarille ja Ismaelille. Onneksi enkeli pelasti.

Kolmen taivaallisen hahmon vieralusta Abrahamin ja Saaran teltassa tulee mieleeni Berthold Brechtin näytelmä Setzuanin hyvä ihminen. Siinä kolme jumalaa jalkautuu maan päälle etsimään hyvää ihmistä, jolle heidän kannattaisi - vähän testimielessäkin - antaa pienoinen rahasumma, mahdollisuus uuteen alkuun. Rahat saa setzuanilainen ilotyttö, joka ostaa tupakkakaupan. Paikalle ilmestyy välittömästi liuta läheisiä ja etäisempiä sukulaisia, säälittäviä kerjäläisiä ja onnenonkijoita. Autamisen mahdottomuus käy niin suureksi, että nuoren  yrittäjän on pakko kehittää itselleen alter ego, karski serkku, joka kieltäytyy auttamasta. Tosi raateleva kirja, muuten.

Yhtenä päivänä Jumala keksii ilmoittaa Abrahamille, että hänen muuten pitää uhrata Isak. Isä ja poika lähtevät viettämään laatuaikaa. Isak kantaa polttouhripuut ja kysyy, missä on uhrieläin.
- Jumala katsoo kyllä karitsan uhriksi itselleen, Abraham vastaa.
Abraham rakentaa kivialttarin, latoo puut ja nostaa lupaustensa lapsen pinon päällimmäiseksi. Kun hän tarttuu veitseen, ilmestyy enkeli, joka kieltää  koskemasta poikaan. Abraham oli läpäissyt testin, ja uhriksi löytyi sarvistaan pensaikkoon takertunut oinas.
Tätäpä ei taas nykylukija purematta niele. Mikä on episodin opetus? Oliko Jumalan tarkoitus opettaa niin sanotusti kantapään kautta, että Hänelle ei pidä uhrata lapsia, siis ihmisiä ylipäänsä? Mielenjäävä opetus erotti valitun kansan naapureista, jotka harjoittivat ihmisuhreja - kuten foinikialaiset, jotka syöttivät lapsia Moolokin ahnaaseen kitaan.
Ja toisaalta, mille me uhraamme lapsiamme? Hektiselle työelämälle, omalle urakehitykselle ja rahan tienaamiselle? Sitä sopii miettiä. Mutta miltä mahtui tuntua Abrahamista, joka tallusti poikansa kanssa uhrivuorelle? Jäikö kokemuksesta Isakille loppuikäinen epäluottamus ja trauma? (Eikä ollut edes traumaterapeutteja.)

Abrahamin kanssa Jumala tekee liiton, johon kuuluu poikalapsien ympärileikkaus. Jumala lupaa Abrahamille ja hänen jälkeläisille luvatun maan; jälkeläisiä tulee oleman yhtä paljon kuin Abraham näkee yötaivaalla tähtiä.

Suoritusportaan väki on aaseja; varo korkeita taloja

Hop aasi, top aasi, takaasi, komentaa Nooa pikkuaasia Jukka Salmisen Zoopperassa. Aasi raataa arkinrakentajan apulaisena. Päivätyön jälkeen aasi kuulee vapauttavan sanan: Nonni! Eläin alkaa kuvitella, että Nonni on sen nimi.
Jukka Salmisen Zooppera on lapsille tehty hauska ja värikäs versio Nooan arkki -kertomuksesta. Hauskuudesta huolimatta minua mietityttää tuo aasi. Komentoja toisensa jälkeen, ja yksi leppeä iltasana kuulostaa jo sen nimeltä. Nonni. Päivän työt on tehty. Jotenkin tulee mieleen nykyinen työelämä. Hop aasi. Takaasi. Nonni, saat mennä.

Nooan tarina on tuttu paitsi Raamastusta myös populaarikulttuurista. Yksi muumikirjoistakin versioi sitä: Muumilaaksoon tulee tuhotulva, ja muumiperhe pelastautuu talonsa katolta ohi purjehtivaan teatterilaivaan. Tarina on myös piirrosvitsien vakioaineistoa: yleensä Nooa seisoo niissä arkin partaalla ja eläimet tulevat parijonossa pikaisesti rakennettuja tikkaita varten. Kirahvien päät työntyvät ikkunoista ulos kohti taivaita, joka syöksee pilveä ja salamaa.



Ja kuulkaa kohta räpsähtää. Ukkospilvet yllättävät kesäpäivänä.

Ihme horinaa koko arkkijuttu, miettii arkijärki. Tarina vedenpaisumuksesta tunnettaan muuallakin kuin Raamatussa: sitä kertoo myös sumerien Gilgamesh-eepos, joka on syntynyt samoilla maapallon kolkilla. Erään hyvin epävarman teorian mukaan asteroidin iskeytymisen aiheuttama tsunami saattaa olla vedenpaisumuskertomuksten tausta.

Nooan perikunnan ja arkista vapautuneiden eläinten tarina jatkuu sateen lakattua ja maan paljastuttua. Nyt Jumala antaa ihmiselle luvan syödä eläimen lihaa - luomiskertomuksen yhteydessä ihmiselle oli myönnetty vain kasvisaterioita.
Nooasta tulee viininviljelijä, jonka laadunvarmistus läikähtää kerran yli. Hän sammahtaa alastomana telttaansa. Yksi pojista näkee hänet alastomana, kaksi muuta poikaa tulee telttaan takaperin ja peittävät isänsä alastomuuden. Herättyään Noaa kiroaa hänet alastomana nähneen poikansa.
Taas niitä juttuja, joita en tajua. Liittyykö se vanhempain kunnioitukseen - onko se sukua esimerkiksi romanien säännöille, joiden mukaan nuorempi sukupolvi ei saa asua kerrostalossa vanhempaa sukupolvea ylemmässä kerroksessa? (Romanit arvelevat olevansa sukua juutalaisille esimerkiksi omien ruokapuhtaussäädösten perusteella.)

Terhakka ihmissuku toipuu vedenpaisumuksesta jopa siihen mittaan, että ryhtyy polttamaan tiiliä ja rakentamaan niistä tornia, joka ulottuu taivaaseen asti. "Saamme mainetta emmekä hajaannu." Jumala torppaa hankkeen ja sekoittaa ihmisten kielen.
9/11 -terrori-iskun vuonna nykytaiteen museo Kiasmassa oli sattumoisin eri kulttuureista koottua taidetta, joka toi maapallomme asukkaat saman katon alle. Mieleen jäi erityisesti Baabelin torni: korkea ja kapea keko, joka koostui päällekkäisistä radioista. Radiot lähettivät erikielistä puhetta, keskenään sekaantuvaa pulputusta. Tornilla oli minuun maaginen vaikutus, se ei tahtonut päästää taikapiiristään.

Sekä Nooa että Baabelin torni kertovat kaiken muun ohella ihmisen ylpeydestä (hybris) ja lankeemuksesta ja kostosta (nemesis). Ehkä kekseliään nykyihmisenkin kannattaisi silmätä kertomuksia pienenä varoituksen sanana.

Valheita ja vainoharhaa

Aatamilla ja Eevalla kävi huono tuuri. Ensin  paratiisista karkotus, sitten toinen heidän pojistaan eli Kain tappaa veljensä Abelin.
Abelista tuli lammaspaimen, joka uhrasi Jumalalle lampaidensa esikoiskaritsoja ja niiden rasvaa. Kain,  maanviljelijä,  uhrasi maan satoa. Jumala tykkäsi enemmän Aabelin uhrista, mistä Kainin mieli mustui.
- Miksi suutuit ja katselet synkkänä maahan? Jos teet oikein, voit kohottaa katseesi, mutta jos et tee, on synti ovella vaanimassa. Sinua se haluaa, mutta sinun on pidettävä se kurissa, Jumala varoittaa.
Puhuttelu menee kuuroille korville, ja Kain tappaa Abelin.

Ja taas sitä suosintaa ja syrjimistä. Wannabe-vegetaristi ihmettelee, miksi Jumala pitää enemmän kuolleista karitsoista kuin korjatusta sadosta.
Juutalainen rabbi selittää, että kyse oli asenteesta. Abel luopui parhaastaan, Kainin mieli ei ollut yhtä vilpitön.
Teologi ja psykoanalyytikko Eugen Drewermann kirjoittaa Uskon alkukuvat -kirjassaan, että Jumala katsoi kummankin uhria yhtä hyvällä silmällä, mutta Kain näki suosintaa siellä, missä sitä ei ollut. Mielenkiintoinen teoria tuokin.
Yksi suosikkikirjani, John Steinbeckin Eedenistä itään, kertoo veljeskateuden muunnelmaa. Perheen isä on (osoittelevasti) Adam, ja hänen kaksoispoikansa yhtä raamatullisesti Aron ja Caleb.

Jumala häätää Kainin maanpakoon, mutta lupaa suojella häntä. Kain saa lapsia, samoin Aatami ja Eeva. Siihen maailmanaikaan ikämiehet ja -naiset olivat muotia, sillä tuollaiset 800 vuotta ei ollut  ikä eikä mikään. Silloinkaan ei kaikkien kohdalla toteutunut sanonta "Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja viisaus". Pikemminkin totta oli Facebookista löytämäni muunnos: "Nuoruus ja hulluus, vanhuus ja ummetus".
Jumala pani merkille saman asian, ja totesi, ettei enää anna elämän hengen* asua ihmisessä miten pitkään tahansa. Olkoon hänen elinikänsä enintään 120 vuotta.
Nykytiede etsii keinoja, joilla ihmisen ikää voisi pidentää satoihin vuosiin. Ehkä ei kannattaisi. Mitä tällä maapallolla tekisivät kaiken nähneet neljäsataa vuotta eläneet, uusia elämyksiä hamuavat ja kuluttamisen ja shoppailun makuun päässeet ihmiset? Pitkästyisivät, sanon minä.


* Ja vieläkö joku kysyy, miksi Jyväskylän seurakunnan lehti on Henki & elämä?



Kain sai jalkaansa muukalaisen kengät.